perjantai 22. heinäkuuta 2011

FCAC 2011~

Helloou! Nyt on sitten Anime- ja Finncon ohi ja onhan tässä saatu jo vähän levättyäkin :3 Huom- tänään lähdetään äitin kanssa sukulaisia katsomaan ja tullaan vasta keskiviikkona pois joten aattelin tuon FCAC-postauksen tässä nyt vielä, kun se on suht lähellä, niin laittaa! Elikkäs kirjottelin tällaista… päiväkirjaa? viikonlopun ajan:

PERJANTAI

05:50
”Mukavasti” valvotun yön jälkeen suuntasin suihkuun ja koneelle tekemään viimeisetkin selvitykset aikatauluista ja osoitteista. Siinä sitten aamu meni tehdessä kaiken kahteen kertaan, kun ajatus ei ihan pysynyt mukana.
07:51
Istun bussissa mukavien tavaroideni kanssa. Ihmiset tuijottavat kauheasti, ihan kuin ei olisivat matkustavaa ihmistä ennen nähneet! >.> UIkonakin sataa vettä. No tästähän tulee ihana 40min bussimatka </3

09:07
Istumme Saimin kaa täällä junassa. Pikkasen nauratti, kun saatiin tämmönen yksityishuone kahelle XD Nyt sitten n. 2h Kupittaan!

12:05
Päästiin hengissä Aconiin ja saatiin nimilaput ja päästiin ensimmäiseen työpisteeseen! Nyt istuskelen pyörittämässä Gintamaa seuraavat 1½h ja Saimi heiluu _jossain_.

19:50
No nyt on eka conpäivä takana ja juuri tultu syömästä. Saatiin tietää, että huomisen narikkavuoro olikin siirretty tälle päivälle joten ollaan oleskeltu siellä seitsemään asti. Nyt sitten pitäisi kohta suunnata kauppaan ostamaan vettä ja hammastahnaa :B

22:00
Oon valvonu tasan 36h! XD Mitenhän siitäkin voi olla ylpeä, kun silmät seisoo kauniisti päässä ja lagaan joka toinen minuutti. Mutta kuitenkin! Nyt istutaan tässä Saimin kaa ja pelataan korttia. Kohta mennään nukkumaan n_____n

00:04
Nyt aika mennä nukkumaan! Tää lattia ei oo mikään ihannepeti, mut kyllähän tää menee >’D


LAUANTAI

8:51
Herättiin tossa n. 8 aikaan ääniin, kun toiset ihmiset rupesivat heräilemään. Paikat on vähän kipeät, mutta mikä ihme tuokaan on! Kerettiin käydä kaupassakin jo ja ysiltä alkaa siivousvuoro.

21:25
Ups! Vähän on jäänyt kirjoittelu, kun on ollut niin _kiire_ ;---; Pahoittelen! Mutta siis nyt istuskellaan Caribian tiloissa, kun täällä on nää iltabileet. Vähän haluaisi jo nukkumaan =.= No eiköhän tästä kohta sinne vänkäritilaan pääse!

23:53
Ollaan nyt täällä Iskerissä, vänkäritilassa. Syötiin just Hesen ruoka (taas XD) ja pesin hiukset. Voisin kohta ruveta nukkumaan, kun väsyttää niin kamalasti >.<

SUNNUNTAI

09:01
Viimeinen aamu! ;--; On kyllä vähän tullu huono olo tästä lattialla nukkumisesta, mutta hauskaa on kyllä ollut. Katotaan kohta minne suunnataan sillä vapaa-aikaa on tonne neljään asti XD

23:53
Tönään jäi kirjoittelut vähän vähemmälle, kun olin niin väsynyt >.< Mutta kuitenkin nyt on päästy kotiin ja Nemo on turvallisesti meillä! n___n Raukkaparka on kyllä ihan sekaisin muutosta, mutta eiköhän poika totu äkkiä :3 Mutta muuten tästä päivästä voisin kertoa, että narikassa klo 16-18 oli _tuskaa_. Kaikki ihmiset tulivat hakemaan tavaroitaan ja numerot oli ihan sekaisin >___< Jalatkin on ihan kipeet tämän viikonlopun juoksuista ja varmaan uinun kuin prinsessa omassa sängyssä >’D Siitä puheenollen minä tallustan nukkumään. Öitä! n3n

----- 

Voisin ostoksianikin vielä näytellä!

Eli jos yrittäisin jotnkin järjestyksessä vasmmalta oikealle luetella nämä (menee about riveissä ylhäältä alkaen): Kuroshitsuji-pelikortit ja tuollainen kuva, pinkki kulkunen, Robot Unicorn Attack-kirjanmerkki, Pedobear-juttu, One Piece-tarroja, vihko, Poképallo jonka sisältä tuli Pikachu-avaimenperä, Charmander-...sormifiguuri? XD, Tekokynsiä 2 pakettia, Pikachu-pussi jonka sisällä tarroja ja laukku!




 -----

Ei minulla oikein muuta sanottavaa ole, kuin KIITOS KAIKKI CON-IHMISET! Hauskaa oli ja innolla odotetaan seuraavaa Aconia n____n Näkyilläämme siellä siis!

Ja lopuksi vielä kuva Nemosesta!

Että kun se on söpö! ;3;
 

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Hi Ya Ya!

Siitä onkin aikaa, kun viimeksi kirjotin ;----; Pahoittelen! Mutta eipä tässä oo tapahtunut mitään niin erikoista mistä ois voinu kirjottaa >.< Paitsi Desucon, mutta olin niin kuollu sen jälkeen niin en jaksanu postata mitään XD Juuri tuossa Saimille valitin, että mun elämässä ei tapahdu mitään niin ei oo mitään mistä kirjottaa niin pitäis keksii jotain, MUTTA SITTEN. Tänään, kun heräsin mun sängyn vieressä odotti tällainen yllätys!


No minäpäs puoliunisena rupesin ruuvimeisselillä sitä aukaisemaan ja katsokaapas mitä sieltä löytyi ;3;


JYJ:n ja Hominin uusimmat levyt! Vieläpä erikoisjulkaisuina~ Tilasin ne about viikko sitten Yesasiasta. Halpaa oli! nuo maksoivat about 30$ eli jotain 20€ n___n Mutta ajattelin näyttää teille vähän enemmän näitä kaunokaisia:

Ensimmäiseksi JYJ:n The Beginning

Ensiksi vähän kansikuvaa~

Sitten sisältä~

Tuo vihko lähti pois tuosta kivasti o3o


Ja koko vihko täynnä ihania kuveja ja laulujen sanoja. JJ nättinä siinä ;3;

Sitten HoMinin Keep Your Head Down

Kansikuvaa~

Sitten aukaistuna

Ja tuosta keskivihosta tämä kuva. Noin 50 sivua pelkkiä kuvia! n3n

Ja sitten Keep Your Head Downin sisällä komeili vielä tämmöinen yllätys!

Kamera raiskasi vähän laadun, mutta Changminin kuva ja nimmari! ;3; Kuolen <3
 
Nuo levyjen paketit oli kauhean isoja XD Tässä pikku vertailukuva niistä ja TVXQ:n singjestä, Choosey Loverista:




  Eipä tässä muuta oikein. Piti vaan päästä ihkuttamaan noita kahta XD Ensi viikolla on Animecon ja vänkäreiden työlistatkin on vihdoin julkaisu o3o Pieniä epäselvyyksiä löytyy, mutta pienellä kyselemisellä niistäkin päästään XD Sunnuntaina sitten saadaan siskoni koira Nemo tänne! ;3; Kaapataan se mukaan, kun tullaan Aconista >’D Mutta enköhän kirjoita niistä tunnelmista sitten! 

-----

  EDIT: Uusi ulkoasukin saatiin nytten n___n En tiiä kumpi on parempi mutta vähän vaihtelua ainakin >'D

torstai 30. kesäkuuta 2011

For my TFM-family~

I started to write this after I stopped playing. I dedicate this for you guys, my dear TFM-family <3
When i started to play I was such a noob. I didn't talk to anyone cuz I was too scared cuz my english isn't so good. So I just played and played and played. After some time I finally started to talk ppl. It was really stressful cuz I only thinked if I spelles a word wrong or othert things like that. But those ppl were so nice! They didn't care if I spelled words wrong, they didn't even notice that! So I started to talk more to ppl and made new friends.


In these days when I come to TFM I get such a nice welcome. Everyone's so happy! Even it I'm not a good mood when I come online I can't be sad or angry anymore! Cuz you're so nice to me ;3; You just come like "Cheer up!" or "Don't be sad! <3" It just makes me happy!



Yesterday I made my own tribe. First I was just surprised how many wanted to join in it! Then you just started to tell how good and awesome I am. I don't think I deserve it! ;3; You're the ones who made me this person. The one happy and kind me who just wants to be wit you <3 I know that I said this a lot when I was on but I LOVE YOU GUYS. More than you can never imagine. i'm just happy that I can go somewhere where I can be truely me. I don't need to fake anything cuz I know that you appreciate me the way I am. If I can decide we'll be togerher forever. I REALLY REALLY LOVE YOU <3

Evilfilipino, Almaa, Blackshining, Maudley, Kasam, Eyesea, Denyx, Thundis, Daze, Viuhtii, Bberneri, Yattayatta, Rraawwrrz, Deraqa, Edgarguapo, Limppu, Josbe, Icried, Beautymousey, Cheesychix, Shakzreaper, Zoneoner, Alexvelea, Alexbotti, Anncora

tiistai 14. kesäkuuta 2011

I just F.E.A.R.

Nyt seuraa muutama minuutti hyvin pitkästyttävää tekstiä täällä ruudun toisella puolella häärivästä örriäisestä >’D Kyllä, ajattelin tehdä postauksen itsestäni, sillä olen huomannut, ettei monetkaan tunne minua niin hyvin kuin pitäisi :( Tai no juu XD Mitään kummempia alkusanoja rupean pälisemään!

Siskoltani kysäisin, mitä hän haluaisi kuulla ihmisestä ensimmäisenä, kun tutustuu tähän. Enkä tarkoittanut mitään tavallista esim. Onko sinulla lemmikkejä jne, tarkotin hieman syvällisempää >’D. Eli tässä olisivat kysymykset ja vastaukset niihin näin heti alkuun:

Miten käyttäydyt riitatilanteessa?
 - Oaaah! En yleensä riitele ihmisten kanssa, mutta jos joku _todella_ hyvä tuttuni on niin huudan…. Paljon XD Jos taas on joku hieman tuntemattomampi niin olen aika lailla hiljaa ja ”pihisen” >’D

Miten suhtaudut, jos ihmiset ovat eri mieltä kanssasi?
 - Tämä on minulle aika arkipäivää lawl. Perustelen oman mielipiteeni ja jankkaan sitä. Mutta oikeastaan hyväksyn kaikkien mielipiteet, mutta toitotan silti omaani >’D

Mitä teet vapaa-ajalla?
 - Enimmäkseen istun koneella ja kuuntelen musiikkia. Laulan myös tosi paljon >’D Soitan pianoa ja aina, kun mahdollista olen kavereiden kanssa :3

Viihdytkö mielummin isossa porukassa vai vain yhden tai parin ihmisen kanssa?
 - Hmm… Vaikea sanoa, sillä molemmissa on hyvät puolensa! Isommassa porukassa on kiva kuunnella muiden juttuja, mutta taas pienemmässä kaikki pääsevät mukaan. Sanoisin kyllä, että noin 5 henkilön porukka on meikälle sopiva n__n

Mistä asioista olet kiinnostunut? Mitä harrastat?
 - Olen kiinnostunut Japanin kulttuurista, eri katumuodeista, astrologiasta sekä….. tällä hetkellä kaikesta hyvinvointiin liittyvästä mm ihon kunnossapidosta ja itsetunnon kohottamisesta >’D Ja harrastan pianon soittoa, musiikin teoriaa ja käyn laulutunneilla sekä isoskoulutuksessa.

Mitä haluaisit harrastaa, jos voisit?
 - Tykästyin kovasti Aikidoon! Sitä olisi mukava harrastaa o3o Myös tanssiminen olisi kivaa, joku hip hopin tyylinen yms XD Kiipeilyä olisi myös kiva kokeilla!

Jos saisit jonkun lahjakkuuden esim piirtäminen, musiikki tai matikkapää, minkä haluaisit?
 - Vaikka laulutunneilla käynkin niin ottaisin kunnon lauluäänen >’D Mutta varmaan kaikkein mieluiten ottaisin hyvän kielipään!

Haluatko seurustella? Miksi? Miksi et?
 - Urhg… Olen miettinyt tätä paljon >’D Siihen tulokseen olen tullut, että haluan seurustella! Olen sen verran tyttömäinen, että odotan jotain prinssiä tuohon viereeni nukkumaan öisin… Lawl… Haluaisin jonkun kenen vieressä voisin vain olla ja kehen voisin turvautua. I just wanna be someones little princess ;--; Mutta miksi taas en halua seurustella! Tuntuisi tosi pahalta ”olla jossain henkilössä niin paljon kiinni”. Kauheasti sanottu, tiedän! Mutta joskus, kun kuuntelee, niin vain tuntuu siltä >.> Pitäisi nähdä mahdollisimman usein, kumppani ei välttämättä hyväksyisi, että haluaisin olla pelkästään ystävieni kanssa, jos en vastaisi hän ihmettelisi jne! Se tosin riippuu todella paljon henkilöstä, _mutta silti_ :<

Minkälaisen henkilön kanssa haluaisit olla?
 - Hohoho! Valmistautukaa pitkään fantasiakertomuksen >’D Eli siis huolehtivainen pitäisi olla! Haluaisin myös, että kyseinen henkilö ei arvostelisi kauheasti sitä, mistä pidän tai mistä olen kiinnostunut. Haluaisin, että henkilö pitäisi minusta sellaisena, kuin olen eikä yrittäisi muuttaa minua mitenkään! Hänellä pitäisi olla hyvä huumori sekä hänen pitäisi osata kokata hyvin! XD Haluaisin, että hän kuuntelisi minua, kun minulla on huolia eikä tunkisi omaa mielipidettänsä joka asiaan ennen kuin olen saanut asiani sanotuksi, sitten saa sanoa ihan vapaasti! Pidän myös pienestä mustasukkaisuudesta >’D Se on välillä söpöä. Kunhan sitä ei vain ole liikaa! Ulkonäöstä sen verran, että pitäisi kiinnittää huomiota pukeutumiseen. Tarkoitan, että pitäisi olla siistit vaatteet eikä mitään paskaa kaapin pohjalta >.> Ja muutenkin ulkonäöstään huolehtiminen on mukavaa n.n Plussaa olisi vielä, jos hän olisi kovasti kiinnostunut samoista asioista, kun minä, mutta ei niin välttämätöntä.

Onko mitään tulevaisuudensuunnitelmia?
 - Haluaisin kovasti Japaniin vaihtoon ja sinne kyllä menen! Vähän isompana olisi tarkoitus ostaa kämppä Helsingistä ja opiskella kampaajaksi.

Mitä (realistisia)unelmia sinulla on?
 - Haluan kampaajaksi ja kynsitaiteilijaksi! Haluaisin kovasti myös perustaa kahvilan, mutta se taitaa olla vain haave .__. Poikaystävä olisi myös kiva löytää >’D Japanissa haluaisin käydä myös!

----- 

Siinä olivat sitten ne kysymykset! Tähän en vielä lopeta vaan ajattelin kertoa pari ”tärkeää” faktaa itsestäni |D Elikkäs ensimmäisenä, että jos olet minun seurassa älä rupea puhumaan mistään maailmanlopun tyylisestä tai kuolemasta jne. Monet kaverini tekevät tätä, koska todennäköisesti eivät tiedä, ettei se ”ole hyväksi” minulle. Satun olemaan nimittäin sellainen ihminen, että ajattelen liian pitkälle! Rupean kelaamaan asioita päässäni ja lopulta se yleensä päättyy paniikki-/ahdistuskohtaukseen >.< Pelkään myös kuolemaa, joten siitä puhuminen ahdistaa minua _todella_ paljon ;--; Välttäkää siis tällaisia aiheita seurassani, kiitos! n3n

_Vihaan sitä, kun asioita, mistä pidän kritisoidaan minulle päin naamaa tai nauretaan niille. Tätäkin tapahtuu harmillisesti usein :< Esimerkiksi vaatteitani sanotaan kauheiksi, koska kyseinen henkilö/ kyseiset henkilöt ei pidä niistä. Minulle nauretaan, koska katson animea ja luen mangaa. Minua haukutaan huonon musiikkimakuni takia. Kaikkea tätä! Vaikka saatankin nauraa, kun sanotte jotain niin oikeasti se riipaisee todella syvältä.
Muuta en keksi :( Kysymyksiä saa heittää, jos haluaa tietää jotain! Minä tallustan petiä päin~

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Random!

Tervehdys! n3n Kesä loma alkoi sitten ja peruskoulu päättyi pitkän 9 vuoden jälkeen. Saa nähdä milloin ensimmäisen kerran haluan takaisin tuttuun ja turvalliseen yläasteeseen, mutta ainakin tällä hetkellä ei kovin paljoa tunnu siltä! Varoittelen jo heti aluksi, että äidinkieli on mitä on sillä väsyttää pikkuisen =.=
Kaverin kanssa tehtiin semmoinen diili, että listataan Top 5 hoteinta julkkismiestä >’D Ajattelin täräyttää sen tähän alkuun ja sopertaa sitten muuta o3o

5. Takeru (SuG)


4. U-Know Yunho (DBSK/TVXQ/Tohoshinki)

  
3. hide


2. Ruki (the GazettE)

 

1. Hero Jaejoong (JYJ, ex. DBSK)





Kyllä kyllä JJ vei ykköspaikan! Mitä muuta voin sanoa, kuin että HERRAN ON TÄYDELLINEN ;3; Ekä vain ulkonäöltään vaan myös luonteeltaan. Täällä sitä odotellaan jos sattuisi joskus oman ikäinen JJ hyppäämään silmien eteen >3> Mutta you just gotta love him~

-----

Toinen asia mihin olen rakastunut! >’D :

 


Vocaloidin Len Kagamine!

Olen varmaan 2 päivää putkeen kuunnellut kaikkia mahdollisia Lenin laulamia kappaleita XD Itse en henkilökohtaisesti yhtään tykkää Mikun ja Kaiton äänistä :< Mutta Len on taas sitten niin ihana >’D Rinkin menee Lenin mukana, mutten yksin oikei hänestäkään välitä. Pari kuvaa vielä herrasesta!



-----

Hmm olisikohan tässä vielä jotain. No tuota lyhyesti kuulumisia! Elikkäs huomenna (tänään oikeastaan) olisi tarkoitus mennä uimaan >3< 9:ltä ois lähtö :D Sieltä suunnataan sitten kaverille yöks ja todennäkösesti ollaan koko viikonloppu siellä. Sitten ens viikonloppuna olisi Desucon! 8D Sinne menen sitten kanssa kaverin kanssa ja yövytään hänen luonaan o3o Eipä tässä muuta! Pitäisi ruveta menemään nukkumaan >’D

En omista mitään näistä kuvista tai videoista

perjantai 3. kesäkuuta 2011

How high would I have to fly to lose sight of you, so far away?

Moi! Siitä on nyt muutama viikko, kun olen viimeksi kirjoitellut. Onhan minulle sattunut tässä kaikenlaista, mutta ajattelin kuitenkin kirjoitta taas jostain animesta o3o Tänään vuorossa olisi D.N. Angel!

Tämä anime on jo suht vanha ja taitaakin olla ensimmäisiä sarjoja, joita olen katsellut. Piirrostyylikään ei ole, ainakaan nykyään, kun olen katsellut niin parhaasta päästä, mutta eipä tuo ole ainakaan minua haitannut >’D Tarina alkaa päivästä, kun sarjan päähenkilö Daisuke Niwa täyttää 14 vuotta. Tähän asti hän on saanut elää aivan tavallista koulupojan elämää, mutta sinä päivänä kaikki muutui. Hänen sisällään piilossa olleet geenit heräävät esiin ja näiden avulla hän pystyy muuttumaan legendaariseksi taidevarkaaksi, Darkiksi. Animessa esiintyy uusia yllättäviä juonenkäänteitä eikä romansseiltakaan vältytä!

Päähenkilö Daisuke sekä Suomessa julkaistun DVD-boxin kansi
Tässä sarjassa on jotain kritisoitavaakin. Kaverini valitti nimittäin, etten sanonut edellisessä postauksessa mitään negatiivista XD Mutta ei siinä ollut! Tässä taas _vihan_ Daisuken ihastusta, Risaa. Hän on mielestäni hyvin ärsyttävä ja huomionkipeä tyttö, joka ei välitä toisten tunteista sitten yhtään -.- Silloinkin, kun Daisuke osoittaa joitakin merkkejä siitä, että hän pitää tytöstä niin Risa ajattelee vain Darkia ;A; Mielummin Daisuke saisi näissä kohdissa iskeä silmänsä Rikuun >3< Hän on siis Risan sisko ja huomattavasti mukavampi, ainakin minun mielestäni >’D Hänkin pitää kyllä Daisukesta, muttei heti alussa uskalla näyttää sitä. Hanen käy sääliksi, kun Risa ei huomioi Daisukea :< Aivan ja sitten on vielä Dark! Hän on sitten aivan ihana >’D Pidän siitä, miten hän aina välillä kiusaa Daisukea XD En enempää halua tässä sanoa, kun koko loppu ajan jaarittelisin vain, kuinka ihana Dark on :< Mutta juu pidän kovasti!
(Vasemmalta oikealle) Ylhäällä: Daisuke, Satoshi Hiwatari (Daisuken luokkatoveri) Alhaalla: Dark, Riku, Risa
Pidän kovasti tämänkin animen ääninäyttelijöistä n.n Daisukea esittää Miyu Irino, sama mies, joka toimii Kingdom Heartsin Soran seiyuuna. Hän on hoitanut roolinsa tässäkin kiitettävästi! Hänen äänenstä sopii mainiosti näinkin nuoren pojan esittämiseen :3 Darkin ääni onkin sitten hyvin miehekäs! Häntä esittää herra nimeltä Ryōtarō Okiayu. Hänkin on suoriutunut roolistaan todella hyvin n3n En voi muuta oikein sanoa, kun pidän kaikista ääninäyttelijöistä! He sopivat vain niin hyvin rooleihinsa.

Musiikeista vielä. Alkutunnari pysyy koko animen samana. Siskoni kanssa totesimme, että tämä on yksi niistä harvoista (ainakin minun osaltani) joissa olen joka jakson alussa jaksanut katsoa tunnarin läpi :3 Kappale on vain niin hyvä! ;3; Animaatiokaan ei ole huono. Miksi muuten olisin jaksanut sitä 26 jakson ajan >’D Tosin ekassa ja viimeisessä jaksossa ei sitä kylläkään taidettu näyttää :< Niin oleellinen asia olisi toki kertoa itse kappale XD Sehän on siis Shunichi Miyamoton Byakuya -True Light-. Miyamoto onkin tehnyt suurimman osan animen musiikeista. Lopputunnareina toimivat Minawon Yasashii Gogo, ensimmäisten 12 jakson ajan ja Hajimari no Hi jaksoissa 13-23 + 25. Suoraan sanottuna en kestänyt ollenkaan kuunnella ensimmäistä lopputunnaria >’D Se oli vain liian pistävä minun korvaan ja laitoin jaksot heti pois, kun se tuli! Toinen tunnari ei sitten ollut niin paha, mutta ei silti kuulu suosikkeihini.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Please can you keep my secret?

Nuuu, minun pitäisi olla jo nukkumassa, mutta en voinut olla postaamatta, kun inspis iski >’D Tämän…. päivän(? XD) asiana olisi sitten anime”arvostelu” lawl… en tiedä, mikskä kutsuisin sitä :( No joo päästäisiin sitten asiaan!

Mietin kovasti, mistä animesta kirjottaisin. Ajattelin kirjottaisinko lempisarjastani vaiko jostan vähän tunnetummasta. Päädyin kuitenkin ei-niin-minun-tyyliseen ja vähän tuntemattomampaan sarjaan. Elikkäs tämän tuotoksen nimi olisi Kaichou wa Maid-sama! Nimi kertookin jo sarjan idean melkein kokonaan >’D Lyhyesti juonesta; anime sijoittuu Seika High Schooliin, joka on ollut aikaisemmin poikakoulu, mutta nykyään siellä opiskelee myös tyttöjä, heitä kuitenkin on huomattavasti vähemmän kuin poikia. Misaki Ayuzawa on tehnyt kovan työn päästäkseen oppilaskunnan puheenjohtajaksi ja on tämän seurauksena ottanut johdon koko koulussa. Hän polkee poikien oikeuksia, jotta tytöillä olisi paremmat oltavat. Hänellä on kuitenkin salaisuus, jota hän ei ole paljastanut läheisimmille ystävillensäkään. Hän työskentelee maid-kahvilassa. Eräänä päivänä Misakin koulun oppilas, Takumi Usui saa selville tämän työpaikan ja Misakin on tehtävä kaikkensa suojellakseen salaisuuttaan.
Sarjamme päähenkilöt Misaki ja Usui! Vitsi, että tykkään maid-asuista ;3;
Saatan hyvinkin kuvitella useimpien ihmisten reaktion, että kyseessä olisi taas klisee shōjo anime, mutta se ei ole! Tai no ehkä vähän, muttei se sisällä lovey doveya niin kuin useimmat tämän kaltaiset sarjat. Itse tykkään siitä, miten pystyn samaistumaan Misakin luonteeseen ja siitä, mitän hän ei ole kovin ”tavallinen” animen/mangan päähenkilö. Ainakaan itse en ole kohdannut samanlaista. Hän ei oikein pidä ”tyttöjenjutuista” eikä ymmärrä esim ihastumisesta mitään. 

Pidän myös huumorista, mitä sarjassa esiintyy. Minusta on hauskaa, kun Usui piinaa Misakia jatkuvilla pervoilla kommenteillaan. Olenko jotenkin outo? >’D No mutta kuitenkin! Muutenkin repesin totaalisesti katsoessani jaksoa 9 sillä se ei liittynyt mihinkään, vaan oli muuten vaan hauska >3> Mutta ei se huumorikaan ole tärkein! Tykkään siitä myös, miten Usui osaa olla niin kickass tilanteen tullen XD Esimerkiksi jaksossa 5! Jos katsotte sen, tiedätte mitä tarkoitan n3n

Aina, kun näen tuon Usuin ilmeen repeän melkein totaalisesti >’D Se on vaan niin ihana tai jotain!
Ja nin siinä on minun ihana kickass-Usuini ;3; Oikealta katsottuna ensimmäinen |D
Aivan! Yksi oleellinen asia, mistä unohdin mainita oli, että pidän kovasti Usuin ja Misakin ääninäyttelijöistä. o3o Ihmiset, jotka tuntevat minut tietävät, että valitsen animet, mitä katson ääninäyttelijöiden perusteella XD No en kaikki kuten tätä, mutta suurimman osan! En tunnistanut Usuin ääninäyttelijää, vaikka olen katsonut monta sarjaa, missä tämä esiintyy :( Mutta tässä se oli varsin ihana! ;3; Ja Misakin ääninäyttelijä oli ehkä lempparini naisista >D Häntä en ollut aikaisemmin kuullut, mutta houkuttelee kyllä katsomaan muitakin tämän rooleja! Aivan voisin nämä kyseiset henkilötkin mainita >’D Elikkäs Usuin seiyuuna toimii Nobuhiko Okamoto ja Misakin Ayumi Fujimura :3

Voisin noista alku- ja lopputunnareista vielä pikaisesti sanoa. Ensimmäinen anime varmaan, jossa pidän alkutunnarista ja molemmista lopputunnareista todella paljon >’D Heidi on tehnyt molemmat loppumusiikit ja olenkin suunnitellut lataavani bändin levyjä, sen verran hyviä ovat olleet o3o Eli loppubiiseinä ovat heidin Loop ja Yokan. Alkutunnarina onkin sitten My Secter Saaya Mizunolta. En ikinä kuvitellut pitäväni tuon tyylisistä kappaleista, mutta se kuitenkin upposi mukavasti |D

Ainiin! Animehan on tehty mangan pohjalta, joka jatkuu edelleen. Odotan siksi innolla, jos tästä sattuisi tulemaan toinen tuotantokausi ;3; Peukut pystyyn!